Euroopan vahvuus perustuu arvoihin ja erilaisuuteen

14.08.2016

Populismin nousun ja siihen liittyvän Brexitin jälkeen Euroopassa ollaan yhä enemmän huolissaan siitä, minne sirpaloituva ja hajautuva Eurooppaa nyt oikein ajautuu. Useilla on tunne, että Euroopassa ollaan tuuliajolla. Sen sijaan, että perinteiset puolueet toimisivat sumussa vastuullisina kompasseina, ne sulautuvat sumuun mitäänsanomattomalla ja vaikeaselkoisella retoriikallaan. Vaikuttaakin siltä, että monet poliitikot ja puolueet ovat pikemminkin osa itse ongelmaa kuin sen ratkaisua. Vain sumusta erottuvilla Euroopan yhtenäistyvillä populisteilla vaikuttaa olevan suora yhteys kansalaisiin. Laiva on hajoamassa ja suunnasta ei ole tietoa, nyt olisi siis korkea aika ottaa selville, minkä turvin tässä oikein seilataan.

Yhtenäistyvä Eurooppa oli pitkään menestystarina varsinkin yhteisten arvojensa ja niihin perustuvan menestyksensä johdosta. Menestyksistä suurimpia olivat rauha ja vakaus. Rauha ja vakaus puolestaan perustuivat toisaalta taloudelliseen hyvintointiin, toisaalta yhteisesti muotoiltuun ja organisoituun oikeudenmukaisuuteen, eli oikeusvaltiollisuuteen. Talouden horjuessa vahva oikeusvaltion perinne on onneksi kuitenkin yksi vahvimmista eurooppalaisten yhteiskuntiemme tukipilareista.

Kansalaisten kokema yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus on perusta kansalaisten luottamukselle yhteiskuntaa kohtaan. Jos kansalaiset huomaavat, että kaikkiin ihmisiin pätevät samat säännöt, sääntöjä kunnioitetaan enemmän ja kokonaisluottamus yhteiskuntaa kohtaan kasvaa. Tämä luottamus on yhteiskuntia koossa pitävä tekijä. Kaikkea ei voi itse kontrolloida, siksi täytyy voida luottaa siihen, että yhteisiä pelisääntöjä kunnioitetaan, ja että sääntöjen rikkomisesta rangaistaan. Jos koetaan, että säännöt ovat neuvoteltavissa ja että raha tai valta voivat muuttaa sääntöjä, keskitytään sääntöjen noudattamisen sijasta hankkimaan rahaa ja valtaa jotta päästäisiin itsekin neuvottelemaan säännöistä. Tällaisessa tilanteessa sääntöjen merkitys marginalisoituu ja oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvoisuuden tilalle astuu vahvemman oikeus. Voittaja tällaisessa pelissä on se, joka on päässyt asemaan, jossa sääntöjä ei enää tarvitse noudattaa. Sen sijaan ne, joilla ei ole pääsyä rahaan tai valtaan, vetäytyvät häviäjinä ja turhautuvat järjestelmään.

Jotta näin ei kävisi, yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta on vaalittava ja kehitettävä jatkuvasti eteenpäin. Kerran saavutettu järjestelmä voi million vain romahtaa, jos sen perustuksista ja kunnosta ei pidetä huolta.

Yksi oikeusvaltion perusteista on avoimuus ja avoin tieto. On tärkeää, että päättäjät eivät kerro vain päätösten tuloksista, vaan myös päätöksen perusteluista ja päätösprosessien eri vaiheista: Kenet otettiin mukaan mihinkin päätösprosessiin ja miksi? Mitkä argumentit painoivat päätöksenteossa eniten? Kuka oli minkäkin argumentin takana? Kuka vastaa mistä?

Avoimuus toimii samalla välineenä kasvattaa luottamusta yhteiskuntaa kohtaan. Mitä enemmän tärkeää tietoa on vapaasti saatavilla, sitä vähemmän tarvitaan kontrollia. Luottamuksen kasvaessa myös kansalaisten identiteetti oman yhteiskuntansa tärkeänä osana ja vaikuttavana tekijänä kasvaa. Tämä puolestaan vaikuttaa yleiseen poliittiseen aktivisuuteen ja siihen, kuinka valmis kukin on tuomaan oman kortensa kekoon valtion ja yhteiskunnan vahvistamiseksi. Vahva yhteiskunta puolestaan pystyy reagoimaan muuttuvaan maailmaan, ottamaan tulevat haasteet vastaan ja etsimään uusia ratkaisuja. Tämä osaltaan vahvistaa myös kestämään kriisejä paremmin.

Euroopassa pidetään EU-maiden erilaisuutta usein suurena ongelmana. Mutta ehkä ratkaisu Euroopan ajankohtaiseen kiperään tilanteeseen löytyykin juuri erilaisuudesta. Jokaisella EU-maalla on omat yhteiskunnalliset kokemuksensa ja vahvuutensa, joten koko maanosa voisi ammentaa näistä kokemuksista.

Esimerkiksi Saksassa avoimuuden perinne ei ole kovin vahva, ja muun muassa verojärjestelmä on verosalaisuudesta johtuen musta aukko. Läpinäkymättömyys johtaa siihen, että veronkierto on useiden kansalaisten keskuudessa pikemminkin suosittu harrastus kuin vakava rikos, ja erilaisista veronkierron uusimmista menetelmistä puhutaankin usein hyvinkin avoimesti. Kansalaiset eivät koe hyötyvänsä veroista, koska ei ole selvää, mine verorahat oikein päätyvät. Tässä Suomi voisi rohkaista muita EU-maita hyvällä esimerkillään ja osoittaa, että yhteiskunta voi toimia erittäin hyvin myös ilman julkisen sektorin salaisuuksia. Suomi on hyvä esimerkki myös siitä, että avoimuus verojärjestelmässä nostaa veromoraalia.

Toisaalta myös Suomella olisi opittavaa. Pienessä maassa syntyy usein vaikutelma, että samat pienet piirit tekevät kaikki tärkeät päätökset suljetuissa ryhmissä, ja ulkopuolisia – varsinkin kriittisiä sellaisia – ei näihin piireihin juuri toivota. Tämä siitä huolimatta, että juuri prosessien avoimuus ja vahva kritiikkikulttuuri takaavat parhaiten päätösten laadun ja niiden hyväksyttävyyden, mikä puolestaan johtaa tehokkaampaan päätösten toimenpanoon.

Euroopan tulevaisuuden menestyksen avaimia voisivatkin olla ne samat arvot, jotka jo integraation alussa kannattelivat Eurooppaa. On vaikea uskoa, että rauha ja vakaus olisivat arvoina vanhentuneita. Vahva oikeusvaltion tunne, hyvinvointi ja demokratia ovat eurooppalaisten arjessa keskeisiä rauhan ja vakauden takaajia . Nämä saavutamme parhaiten yhteistyön ja keskinäisen dialogin kautta. Nyt tarvittaisiin enää rohkeita poliitikkoja, jotka uskaltaisivat lähteä johtamaan arvokeskustelua ja tekemään arvoihin perustuvaa politiikkaa. Populistien apajilta ei ääniä enää kannata yrittää haravoida. Arvoista puhuminen ei ainoastaan selkiyttäisi meille itsellemme oman laivamme perustuksia, vaan osoittaisi meille myös sumussa suuntaa ja mahdollistaisi selkeämmän keskustelun Euroopan tulevaisuudesta.

Kirjoittaja on Transparency International Deutschlandin toiminnanjohtaja ja Aue-Säätiön valtuuskunnan jäsen.