Marjatta Hietala: Aue-säätiön tuki urallani

06.10.2025

Aue-Säätiö täyttää 40 vuotta. Tämä blogiteksti on osa juhlavuoden postaussarjaa, jossa säätiön ystävät ja sidosryhmät jakavat muistojaan säätiön ihmisistä, aktiviteeteista ja aikaansaannoksista.

Olen erittäin kiitollinen Aue-säätiölle (Saksalaisen kulttuurin edistämissäätiölle) saamastani tuesta suomalaisten ja saksalaisten tieteenharjoittajien yhteyksiä koskevan suomenkielisen käsikirjoituksen kääntämiseen[1] ja tiedon levittämiseen, jopa lehdessä Frankfurter Allgemeine Zeitung. Teoksen käännättämisessä ja käsikirjoituksen kommentoinnista voin kiittää tohtori Robert Schweitzeria sekä hänen poikaansa tohtori Benjamin Schweitzeria sekä Aue-säätiön muuta henkilökuntaa.

Ensimmäinen kosketukseni Aue-säätiöön syntyi tohtori Robert Schweitzerin välityksellä. Tarvitsin tietoja saksalaisista Suomessa. Hän oli julkaissut vuonna 1991 teoksen Lübecker in Finnland ja vuonna 1993 Die Wiborger Deutschen Aue-säätiön kustantamana. Minua kiinnosti erityisesti saksalaisten yrittäjien ja kauppiaiden saapuminen Suomeen ja heidän vaikutuksensa kauppasuhteisiin ja laajemmin kulttuuriin Helsingissä ja Viipurissa. Olin esitelmissäni pohtinut Viipurin merkitystä viikinkien matkalla itään Novgorodiin  ja Hansakaupan aikana, mutta Robert Schweitzerin  perusteellisten tutkimusten välityksellä liikkuvuuden laajuus avautui 1700 luvulta  1900–luvulle.  Saksalaisten yrittäjien, kuten Stockmannien ja Pauligien maailma täydentyi suomalaistaustaisten tukkukauppiaiden suurella määrällä, mainittakoon vaikka viipurilaiset Häkli ja Lallukka. Monien kauppiaiden lapset hankkivat kaupalliset tietonsa Saksan ja Englannin kauppakorkeakouluista.

Saksalaiset yrittäjät toimivat 1800-luvulta toiseen maailmansotaan konsuleina Suomen eri kaupungeissa Helsingistä Ouluun, Kotkasta Pietarsaareen. Robert Schweitzerin tutkimuksiin liitetyt luettelot Lyypekistä Suomeen muuttaneista osoittivat saksalaisten maahanmuuttajien suuren määrän. Vuonna 1812 Viipurin väestöstä 12,5 % puhui äidinkielenään saksaa. Saksalaiseen seurakuntaan kuului vielä 1930-luvun lopulla noin 1000 saksankielistä. Viipuri oli vielä ennen talvisotaa monikulttuurisin kaikista Suomen kaupungeista, jos mittarina käytetään eri kieliä puhuvien suhteellista osuutta väestöstä. Vain ruotsinkielisen väestön määrä oli suhteellisesti suurinta Helsingissä.

Tarvitsin syvällistä tietoa pitäessäni luentoja innovatiivisista, luovista kaupungeista, jollainen Viipuri oli. Pidin radioesitelmiä ja kirjoitin kolumneja Kouvolan Sanomiin ja Aamulehteen 2000-luvulla. Monessa niistä koskettelin kansainvälisyyttä ja tai karjalaisuutta. Robert Schweitzerin tutkimuksilla oli käyttöä. Viimeinen Viipuria koskeva julkaisuni on Viipurin historiallinen kartasto,[2] jonka aikaansaaminen oli ideani.

 Aue Säätiön aktiivisista toimijoista Robert Schweitzerin lisäksi on mainittava saksan kielen opettaja Waltraud Bastman–Bühner joka vuodesta 1987 alkaen oli toiminnanjohtaja ja säätiön varapuheenjohtaja. Aue-säätiön toiminta sai 1990–luvulla uusia ulottuvuuksia. Snellman-seminaareja alettiin järjestää vuosina 1992–1999 yhdessä hampurilaisen Alfred Topfer -säätiön kanssa aiheena Saksan ja Suomen väliset uudet taloudelliset ja kulttuurisuhteet.  Aue-säätiö on myös tukenut myös muita Itämeren piiriin liittyneitä hankkeita, seminaareja, joiden esitelmistä jalostettiin artikkeleita.

Robert Schweitzerin kiinnostuksen kohteena olivat Baltian maat, sillä hänet oli valittu Baltische Historische Kommissionin jäseneksi. Tallinnan symposiumeissa kohtasivat eri alojen tutkijat. Omissa esitelmissäni kuten ensimmäisessä Tallinnan seminaarissa, kuten artikkelissani Das deutsche Element als Innovationsträger im Nordosten [3] tarkastelin Baltian maita työpaikkojen ja harjoittelupaikkojen tarjoajina. Suomalaiset eri alojen asiantutijat olivat tottuneet liikkumaan uusimpia innovaatioita etsien. Itämeren laivaliikenne tarjosi tähän hyvät edellytykset. Useat suomalaiset insinöörit ja arkkitehdit olivat jatkaneet opintojaan Berliinin teknillisessä korkeakoulussa (Technische Hochschule Berlin–Charlottenburg).  Heitä yhdisti Baltian insinööreihin opiskelutaustan lisäksi saksan kieli.

Toisessa kansainvälisessä symposiumissa, oli aiheena ”Saksalainen kulttuuri Euroopan koillisosissa”/”Saksalainen kulttuuri Euroopan koillisosissa” (Deutsche Kultur im europäischen Nordosten).[4]

Omassa artikkelissani keskityin muun muassa sääolosuhteisiin ja muihin opiskelijoiden ja asiantuntijoiden liikkuvuuden edellytyksiin.[5] Löysin yhtymäkohtia Itämeren laivaliikenteen ja Adrianmeren liikenteen välillä.

Seminaareissa ja konferensseissa kävin lukuisia keskusteluja erityisesti Waltraud Bastman–Bühnerin kanssa, joissa vertailimme suomalaisia tapoja saksalaisiin ja koululaitoksiemme eroavuuksia. Aue-säätiö/ Saksalaisen kulttuurin edistämissäätiö on myös tukenut Itämeren piiriin liittyneitä hankkeita ja, seminaareja, joiden esitelmistä jalostettiin artikkeleita.

Kun tullaan ajassa eteenpäin kannustava voima 2000-luvulta lähtien oli myös Suomen Saksan instituutin johtaja tohtori Marja-Liisa Hentilä. Hän organisoi seminaareja, joissa suomalaiset historiantutkijat  esittivät omia analyysejään. Esitelmät koottiin julkaisuksi, jonka Aue-Stiftung kustansi. Tällainen oli muun muassa seminaari ”Frauen in der Wissenschaft”/ Women in Academia.[6]  Oma esitelmäni käsitteli eläinlääketieteen tohtoria Agnes Sjöbergiä, Euroopan ensimmäistä eläinlääketieteen tohtoria, hänen värikästä opiskeluaikaansa Saksassa ja huonoja kokemuksia suomalaisten mieseläinlääkäreiden keskuudessa. [7]

Olin tehnyt Suomen ja Skandinavian historian laudaturtyön nk. Vanhan Suomen koulujen tarkastajasta Erik Gabriel Melartinista ja tutustunut Vanhan Suomen edistykselliseen koulumaailmaan.[8] Vanha Suomi kuului Tarton koulupiiriin, jossa puhalsivat ”modernit” tuulet. Reaaliaineille ja muille kuin latinan ja kreikan kielille annettiin tilaa.

Viipuri oli tullut minulle läheiseksi jo kouluajoilta.  Koulumme Kouvolan tyttölyseo oli jatkoa vuonna 1936 perustetulle Viipurin toiselle tyttökoululle, joka siirtyi Kouvolaan talvisodan jälkeen 1940. Koulumme jatkoi Viipurissa aloitettuja perinteitä. Koulussamme uskottiin henkisen pääoman voimaan ja parempaan huomiseen. Koulu välitti vahvan naisen mallin: ei vain uranaisen mallia, vaan valmiuksia myös perheenäidin tehtävään. Musiikki, kuvaamataito, käsityöt ja kotitalous kuuluivat kaikille. Viipurin toisessa tyttökoulussa ja Kouvolan tyttölyseossa toistuvat sanat yleissivistys, joka on kantanut pitkälle, useiden kielten oppiminen, vahvat reaaliaineet: biologia latinalaisine kasvien nimineen, historia sotineen ja keksintöineen, musiikin ja kuvaamataidon merkitys ja kotitalouden antamat taidot sekä käsityöt. Aloitimme oppikoulun ensimmäisellä luokalla ruotsin kielen, toisella luokalla saksan kielen. Musiikkitunneilla kuuntelimme oopperamusiikkia. Saksalaiset Schumannin ja Schubertin liedit ovat olleet aarreaitta. Myös taideaineiden opetuksessa viipurilaisuus ja sen kansainvälisyys syöpyivät lähtemättömästi meidän oppilaiden mieliin.

Viipuri oli kannaksen ja koko Itä-Suomen keskus. Pidin kerran Tukholmassa esitelmän Viipurista ennen Neuvostoaikaa.[9] Ruotsalaiset tutkijat eivät tunteneet kovin hyvin Suomen historiaa, Karjalasta ja Viipurista puhumattakaan. Minulta kysyttiin muutamia vuosia sitten Kuntaliiton järjestämässä seminaarissa kulttuuria ja innovatiivisuutta käsittelevän esitelmäni jälkeen, onko Suomessa yhtään kaupunkia, jossa täyttyvät kriteerit sekä paikallisesta vahvasta kulttuurista että globaalisuudesta. Nämä kaksi ulottuvuutta olin esittänyt rinnakkain hyvän kaupungin kriteerinä. Mieleeni tuli vain yksi esimerkki: Viipuri. Viipurissa yhdistyivät kansainvälisyys ja vahva paikallinen identiteetti murteineen ja juhlatraditioineen. Viipuri oli parhaiten säilynyt keskiaikainen kaupunkimme ja ainoa muureilla ympäröity kaupunki koko Suomessa. Viipurin innovatiivisuus syntyi monikulttuurisuudesta, kansainvälisyydestä, liikkuvuudesta sekä vahvasta identiteetistä, jota ylläpiti vilkas kulttuurielämä.

Helsingin yliopistossa liityin viipurilaiseen osakuntaan ja tein Suomen ja Skandinavian historian laudaturtyön professori Pentti Renvallille, jonka siirtyminen Helsingin yliopiston kansleriksi vaikutti ohjaajani muuttamiseen. Työn tarkasti professori Aimo Halila, joka kehotti minua jatkamaan aiheesta väitöskirjaan. Olin jo aloittanut yleisen historian alaan kuuluvan väitöskirjan saksalaisen kirjailijan Ernst Jüngerin uusnationalismista, enkä vaihtanut aihetta.[10] Väitöskirjani myötä Saksan arkistot ja kirjastot tulivat tutuiksi. Kävin myös haastattelemassa Ernst Jüngeriä.

Myöhemmissä tutkimuksissani saksalaiset saavutukset eri palvelujen osalta ovat olleet keskiössä. Infrastruktuuri koko laajuudessaan: sähkö, vesi ja viemäriverkostot ja kulttuuri, koulutus ja vapaa-ajan palvelut teattereineen ja palvelut kirjastoineen ovat olleet tutkimuksieni kohteena.[11]

[1] Marjatta Hietala, Finnisch–deutsche Wissenschaftskontakte. Zusammenarbeit in Ausbildung, Forschung und Praxis im 19. und 20. Jahrhundert, Wissenschaftsverlag, Berlin 2017, (309 S.)

[2] Viipuri – Vyborg. Historiallinen kaupunkikartasto – Historic Towns Atlas, Kimmo Katajala – Marjatta Hietala – Marjaana Niemi – Pirjo Uino – Martti Helminen – Antti Härkönen (eds.), Scandinavian Atlas of Historic Towns, New Series No 3, Finland, Atlas Art 2020, 257 pp.

[3] Marjatta Hietala, Das deutsche Element als Innovationsträger im Nordosten, in: Der Finnische Meerbusen als Brennpunkt. Wandern und Wirken deutschsprachiger Menschen im europäischen Nordosten,Hrsg. von Robert Schweitzer und Waltraud Bastman-Bühner, Helsinki 1998, pp. 347–359.

[4] Symposiumin järjestäjiin kuului Aue-säätiön ja Tallinnan kaupunginarkiston ja Viron taidemuseon lisäksi , Ostsee- Akademien ja Tallinnan saksalainen Kulttuuri-instituutti,

[5] Marjatta Hietala, Stadtfreiheit und Kulturaustausch als Konstanten im Wesen der Stadt? Zusammenfassende Bemerkungen, in: Die Stadt im Europäischen Nordosten. Kulturbeziehungen von der Ausbreitung des Lübischen Rechts bis zur Aufklärung, hrsg. von Robert Schweitzer und Waltraud Bastman-Bühner, Aue-Stiftung, Helsinki und Lübeck 2001, pp. 319–334.

[6] Women in the Academy. Beitrage von dem Seminar des Finnland-Instituts 18 –19.2006, Arcturus 5 2008, Aue Säätiön julkaisuja.

[7] Marjatta Hietala, Dr Agnes Sjöberg, die erste Tierärztin Europas, Arcturus 5, 2008,pp 57–67.

[8] Marjatta Hietala, Erik Gabriel Melartinin toiminta ja motiivit Viipurin läänin koululaitoksen palveluksessa v. 1805–1814 (Erik Gabriel Melartin’s activities and motives in the service of Vyborg school system), in: Historiallinen Arkisto 79, Suomen Historiallinen Seura 1983, pp. 131–176 + appendices.

[9] A Place to Remember. Viborg and its Innovativeness; The Cosmopolitan City in Karelia Finland before 1940, Marjatta Hietala, Stockholm University, Stockholm 30.5.2005

[10] Marjatta Hietala, Der neue Nationalismus in der Publizistik Ernst Jüngers und des Kreises um ihn 1920–1933, Annales Academiae Scientiarum Fennicae, Ser B, Tom 194, Helsinki 1975, 274 S. (Diss).

[11] Marjatta Hietala, Services and Urbanization at the Turn of the Century. The Diffusion of Innovations, Studia Historica 23, Finnish Historical Society, Helsinki 1987, 481 pp

Prof. em. Marjatta Hietala

Kirjoittaja on historiantutkija ja Tampereen yliopiston yleisen historian emeritusprofessori.