Pekka Rahkonen: Bonhoeffer-sarjakuvahanketta edistämässä Aue-Säätiön tukemalla Berliinin-matkalla

08.04.2025

Aloitin neljä vuotta sitten, keväällä 2021 työstämään sarjakuvaelämäkertaa saksalaisesta papista Dietrich Bonhoefferista (1906-1945). Bonhoeffer oli pasifisti, mutta hän hyväksyi väkivallan äärimmäisissä tapauksissa, jollainen sodanaikainen natsi-Saksa oli. Hän osallistui Hitlerin kaatamiseen tähtäävään salaliittoon ja sen seurauksena vangittiin ja lopuksi teloitettiin, mutta hänen esimerkkinsä ja vahva kirjallinen tuotantonsa jäi jälkipolville. Olen saanut teoksen hyvään vauhtiin, ja ensimmäinen kokonainen kuvakäsikirjoitus alkaa olla valmis. Työn lopullinen valmistuminen vaatii kuitenkin vielä kuukausien työn.  

Keväällä 2024 sain tietää, että Dietrich Bonhoefferista oli tekeillä myös elämäkertaelokuva, ja sen oli määrä tulla ensi-iltaan tämän vuoden alussa. Bonhoefferista oli tehty eurooppalaisena tuotantona elämäkertaelokuva jo vuonna 2000, mutta ilmeisesti syy uuden amerikkalaisversion tekemiseen lienee siinä, että 9.4. tuli kuluneeksi 80 vuotta Bonhoefferin teloittamisesta Flossenbürgin keskitysleirillä Etelä-Saksassa. Tämä uusi elokuvaversio tulikin Suomen levitykseen maaliskuun lopussa. Elämäkertaelokuva ei sinänsä vaikuta omaan työskentelyyni. En edes aio käydä sitä työni tässä vaiheessa katsomassa, jottei se pääsisi millään lailla vaikuttamaan omaan työhöni, kerrontaani ja tulkintaani. 

Kävin maaliskuun lopulla Berliinissä kiertämässä Bonhoefferiin ja natsiajan Saksaan liittyviä kohteita. Bonhoefferhan asui ja vaikutti suuren osan lyhyestä elämästään tuossa kaupungissa. Viime kesänä olin tehnyt lyhyen piipahduksen mm. Berliinin Grünewaldiin Bonhoefferin vanhaan kotitaloon, joka toimii nykyään museona ja kohtaamispaikkana hänestä kiinnostuneille. Paljon kohteita jäi tuolla matkalla käymättä, joten maaliskuun Berliinin-matka tuli tarpeeseen.  

Ensimmäisenä kokonaisena Berliinin-päivänä kiersin ensin hotellini lähellä olevassa Berliinin eläintarhassa, johon olen sijoittanut yhden kohtauksen sarjakuvassani. Eläintarha ei toki enää ole samassa asussa kuin 1940-luvulla, mutta esimerkiksi seepratarha on harvoja Berliinin sodan loppuvaiheen raskaista pommituksista säästyneitä eläintarhan rakennuksia. Lisäksi eläintarhassa oli esillä myös muutamia vanhoja valokuvia 1900-luvun alkupuolelta, joita voin hyvin hyödyntää omassa työssäni.  

Eläintarhan jälkeen suuntasin matkani Berliinistä pohjoiseen kohti Oranienburgia, jossa sijaitsee Sachsenhausenin keskitysleirimuseo. Matka perille kesti vajaan tunnin, mutta kohde on kyllä käymisen arvoinen. Sachsenhausenin leiri rakennettiin 1936, ja sen oli määrä olla moderni mallileiri SS:n omien arkkitehtien suunnitelmien mukaan. Leiri oli kolmion muotoinen, jonka rakennuksien rivistöt muodostivat porttirakennusta kohti osoittavia kehiä.  

Sachsenhausenissa ei ole kovin montaa rakennusta jäljellä, mutta niistä, jotka ovat jälkipolville säästyneet sekä rakennuksissa olevista näyttelymateriaaleista tulee kyllä hyvin esiin se mielettömyys ja käsittämättömyys, millä natsi-Saksa kohteli juutalaisia, poliittisia vihollisiaan ja vähemmistöjään. Ja kaikki tuo keskitysleirin vankien kärsimys tapahtui pienen, kodikkaan saksalaiskylän vieressä. Keskitysleirin sisällä oli oma, muureilla rajattu piha-alue ja vankilarakennus poliittisille ja muille tärkeille vangeille, ja vankilan selleissä oli vangittuna mm. Dietrich Bonhoefferin lanko Hans von Dohnanyi. Hänet teloitettiin Sachsenhausenissa samana huhtikuun päivänä 1945 kuin Bonhoeffer Flossenbürgissa. Dohnanyi oli Hitlerin vastaisen salaliiton keskeisiä hahmoja. 

Seuraavalle päivälle olin suunnitellut käyväni neljässä eri museossa. Yllättäen Berliinin paikallisliikenne oli mennyt lakkoon, eivätkä metro, linja-autot ja raitiovaunut kulkeneet. Onneksi kaikki nämä museot olivat kävelymatkan päässä toisistaan.  

Vastarintaliikkeen museo sijaitsee Tiergartenin eteläpuolella lähellä Neuen Nationalgalerieta korttelissa, joka oli natsi-Saksan aikaan armeijan eri osastojen käytössä, ja museorakennus toimi kapinoivien upseerien Valkyria-operaation päämajana vuonna 1944. Hitlerin murhayrityksen epäonnistuttua salaliiton johtajat, mukaan lukien Claus von Stauffenberg, ammuttiin rakennuksen sisäpihalla. Vastarintaliikkeen museo antaa kattavan kuvan eri ryhmittymistä ja yksittäisistä ihmisistä, jotka eivät hyväksyneet natsihallintoa ja toimivat sitä vastaan. Vaikka valtaosa saksalaisista antoi ainakin hiljaisen hyväksyntänsä natseille, tuo museo hyvin esiin sen, kuinka suhteellisen pienet mutta vakaumukselliset ja sitkeät ryhmät työskentelivät murentaakseen natsien valtaa – oli sitten kyse vasemmistolaisista, armeijan upseeristosta, kirkon papistosta tai tavallisista ihmisistä. 

Jatkoin seuraavaksi Landwehrkanalia itään kohti Tekniikan museota. Tarkoituksenani oli löytää sieltä ja dokumentoida sodanaikaisia ajoneuvoja, joilla on sarjakuvassani tärkeä rooli. Tämä ei onnistunut, koska ajoneuvoja esittelevä osasto oli hyvin pieni eikä vanhoja armeijan kuorma-autoja tai linja-autoja näyttelyssä ollut. Nopean kiertokäynnin jälkeen pääsin jatkamaan matkaani 10 minuutin kävelymatkan päässä olevaan Berlin Story Bunkeriin. Se on Saksan natsiaikaa esittelevä museo, joka on pystytetty 2. maailmansodan loppuvaiheessa rakennettuun väestönsuojaan, kolossimaiseen betonibunkkeriin. Tunnelmaltaan kalseassa museossa oli n. 40 erillistä huonetta täynnä natsiaikaa kuvaavia ja esitteleviä plansseja valokuvineen ja teksteineen. Olipa sinne rekonstruoitu myös Hitlerin oma työhuone, joka sijaitsi alun perin Führerbunkerissa kilometrin pohjoisemmassa. Harmi kyllä, Berlin Story Bunkerissa ei saa valokuvata. 

Bunkkerista oli sodan aikana maanalainen yhteys viereiselle Anhalter Bahnhofille, joka oli ennen toista maailmansotaa Berliinin suurin ja vilkasliikenteisin rautatieasema.  Asemalta lähti holokaustin aikaan runsaasti junia keskitysleireille. Asema vaurioitui pahoin toisessa maailmansodassa, ja Berliinin jaon myötä sille ei jäänyt paljonkaan käyttöä, joten pääosa rakennuksesta purettiin. Aseman ratapiha-aluetta on jäänyt hieman näkyviin pieneen puistikkoon aseman eteläpuolelle. 

Berlin Story Bunkerista on kymmenen minuutin kävelymatka Topographie des Terrors -näyttelykeskukseen, joka on rakennettu Gestapon päämajan paikalle. Gestapon rakennus tuhottiin täysin heti sodan jälkeen, ja paikalla on nähtävissä vain hieman kellarirakenteita, joissa on sijainnut myös Gestapon vankisellit. Näissä selleissä virui myös Dietrich Bonhoeffer kolmisen kuukautta ennen kuin hänet vietiin viimeiselle matkalleen kohti Floßenburgia. Topographie des Terrors -rakennuksessa ja sen ulkoilmanäyttelyssä kerrotaan natsihallinnon hirmuteoista. 

Matkasuunnitelmassani oli seuraavalle päivälle merkitty käynti Bilmuseumissa. Onneksi liikennelaitoksen lakosta huolimatta edes S-junat kulkivat, joten pääsin kätevästi keskustan luoteiskulmassa sijaitsevaan automuseoon. Sieltäkään en sodanaikaisia armeija-ajoneuvoja löytänyt, mutta kohde oli kyllä muutoin kiinnostava. Museoon on vapaa pääsy ja se on täynnä klassisia vanhoja ajoneuvoja eri ikäkausilta – osa myös myynnissä. Museosta, joka on vanhassa, hienossa tiilirakenteisessa tehdashallissa, teki erityisen mielenkiintoisen se, että siellä on samalla myös autopajoja ja tyylikkäitä varaosaputiikkeja vanhojen autojen harrastajille. Ja autopajojen siisteys on omaa luokkaansa! Niissä oli työn alla mm. Jaguareja ja muita klassisia urheiluautoja ja yhdessä pajassa vuoroaan odotti Rolls Royce. Automuseosta siirryin S-junalla Berliinin Tuomiokirkolle, jossa halusin käydä, koska olen sijoittanut yhden kohtauksen Bonhoeffer-sarjakuvassani sinne. Kirkon rönsyilevä arkkitehtuuri edustaa melko sekavaa historiallista kertaustyyliä, mutta kyllähän sisätila kaikessa mahtipontisuudessaan on näkemisen arvoinen. Toisessa maailmansodassa liittoutuneet pommittivat kirkkoa ja se vaurioitui merkittävästi ja seisoi pitkään paikallaan rappeutuneena, mutta jälleenrakennustöiden ja entisöinnin jälkeen kirkko avattiin taas vuonna 1993. 

Viimeisen matkapäivän iltana tapahtui mukava yllätys, kun kävin hotellini viereisessä marketissa ostamassa hieman pikkupurtavaa, ja näin kassoilla tutut kasvot: Dietrich Bonhoeffer katsoi Die Zeit -lehden etusivulta kuin tervehtiäkseen ja kannustaakseen saattamaan sarjakuvahankkeeni maaliin! 

Pekka Rahkonen

Pekka Rahkonen on kuvittaja ja sarjakuvantekijä. Hän on tehnyt kuvitustyötä 1980-luvulta lähtien ja on toiminut päätoimisena kuvittajana vuodesta 2003 eteenpäin. Rahkonen on kuvittanut mm. tieto- ja oppikirjoja ja lukuisia lehtiä sekä tehnyt sarjakuvia ja viikottaisia pilapiirroksia eri lehtiin. Julkaistuja kuvituksia sanomalehti- ja aikakauslehdissä on yli 2000 ja yksittäisiä sarjakuvia yli 500. Lisäksi julkaistuja teoksia, joissa on Rahkosen kuvituksia, on n. 100 teosta.